"They Come from Above" : Exploring Finnish Development Cooperation in the Field of Meteorology, 1968-2015

Finnish development cooperation in the field of meteorology has continued for nearly 50 years and over 100 countries have been beneficiaries of this aid. Cooperation in this field is complex, it brings together public and private sector actors and experts from different backgrounds. Projects have succeeded in capacity development, but have struggled with sustainability. Local capacity often lowers after projects ends. Data includes interviews (n=56) with experts from the Finnish Meteorological Institute, Vaisala, Ministry for Foreign Affairs and 8 recipient countries. Archive material and policy documents are also included in analysis. Exploratory case study method applying conventional content analysis is used. The objective of the study is to explore the underlying issues influencing the challenge of sustainability. Theoretical framework includes a combination of concepts and theories: governmentality (Foucault) and analytics of government (Dean), power theories (Lukes, Clegg and French & Raven) and approaches regarding patterns of aid behavior (Hydén and Mease, Gibson et al., Burnell and Mosse). Historical analysis shows the various phases of these projects, and reflects them to the history of Finnish aid from the late 1960s to the 2010s. Experts’ experiences from the grass-roots level form an important basis for the analysis. Policy analysis shows that projects have been well-fitting with development policies up until the 2000s, after which the gap between policy and practice has widened. Cooperation is focused more on technology and less to the societal aspects of meteorology. The Ministry is not involved in practice, allowing projects to be driven towards more technology-oriented goals by the experts of meteorology, many of which who have adopted an “apolitical” strategy. This weakens connections between projects and local people. Private sector experts have adopted an opposing strategy, and engage actively with politicians, who are able to make decisions regarding purchasing of meteorological equipment. Analysis shows that all important decisions within the aid system "come from above", bureaucracy is heavy and control is tight. Lack of flexibility and trust within the system lowers the influence of the projects. Differences between the donor stakeholders are found in general approaches to key issues. Power analysis shows that the Ministry holds the most influential forms of power, while FMI and Vaisala hold mainly dispositional power. Recipients of aid lack access to important forms of power, yet they are expected to sustain capacity after projects ends. Several “donor traps” are also found to actualize, which influence outcomes of aid. In order to make projects truly sustainable for the aid recipients, the donor would have to give up some power and through that, also some accountability. This is nearly an impossible choice, since both are highly important for the donor. This study finds that within the current system, there is no one actor who has both motive and power to change aid. For the sake of the future, this is a significant challenge to overcome regarding the role of the developing nations, as well as the renewal of the aid system.Suomalainen kehitysyhteistyö meteorologian alalla on liki 50-vuotisen historian aikana tavoittanut yli 100 maata. Meteorologia on ala, jossa Suomella on kansainvälisesti arvostettua erityisosaamista. Kehitysyhteistyöhankkeet on toteutettu julkisen ja yksityisen sektorin yhteistyönä. Projektit ovat onnistuneet kapasiteetin kehittämisessä, mutta vaikutusten ylläpito on ollut keskeinen haaste yhteistyöhankkeiden päättymisen jälkeen. Tutkimusaineisto koostuu haastatteluista Ilmatieteen laitoksen, Vaisalan, Ulkoasiainministeriön ja 8 eri avunsaajamaan asiantuntijoiden kanssa (n=56). Näiden lisäksi on käytetty arkistomateriaaleja sekä politiikkadokumentteja. Menetelmänä on tapaustutkimus ja perinteinen sisällönanalyysi. Tarkoituksena on selvittää mitkä tekijät vaikuttavat avun kestävyysongelmaan. Teoreettinen viitekehys rakentuu eri osista: governmentality käsitteestä (Foucault) ja siihen pohjautuvasta analytics of government teoriasta (Dean), kolmesta eri valtateoriasta (Lukes, Clegg ja French & Raven) sekä erilaisista lähestymistavoista avunantajien toimintaan ruohonjuuritasolla (Hydén and Mease, Gibson et al., Burnell ja Mosse). Historiallisessa analyysissä esitellään meteorologisen avun eri vaiheita ja haasteita, peilaten niitä suomalaisen kehitysavun vaiheisiin 1960-luvun lopulta 2010-luvulle asti. Asiantuntijoiden kokemukset hankkeista muodostavat tärkeän pohjan tutkimukselle. Politiikka-analyysi osoittaa että projektit ovat olleet hyvin linjassa kehityspolitiikan kanssa 2000-luvulle asti, jonka jälkeen on ilmennyt enemmän haasteita. Ministeriö ei osallistu aktiivisesti hankkeiden käytännön toteutukseen, mahdollistaen sen että meteorologian asiantuntijat voivat ohjata projekteja haluamaansa suuntaan. Yhteistyö sektorilla on keskittynyt enemmän teknologiaan kuin meteorologian yhteiskunnallisiin ulottuvuuksiin. Monet meteorologian asiantuntijoista ovat omaksuneet ei-poliittisen lähestymistavan, joka heikentää projektien yhteyttä kehitystavoitteisiin ja paikalliseen yhteiskuntaan. Yksityisen sektorin asiantuntijoiden tulee sen sijaan toimia aktiivisessa yhteistyössä poliitikkojen kanssa, koska vain heillä on päätäntävaltaa laitehankintojen suhteen. Analyysi osoittaa että apujärjestelmässä päätökset tulevat yläpuolelta, byrokratia on raskasta ja kontrolli on tiukkaa. Joustavuuden ja luottamuksen puute heikentää hankkeiden vaikuttavuutta. Toimijavertailussa tuodaan esille eroja lähestymistavoissa Ilmatieteen laitoksen, Vaisalan ja Ulkoasianministeriön asiantuntijoiden kesken. Valta-analyysi osoittaa miten ministeriöön on keskittynyt merkittävin valta, kun taas Ilmatieteen laitos ja Vaisala voivat käyttää valtaa, joka tulee heidän organisaatioiden roolin mukana. Avunsaajamailla sen sijaan ei ole tärkeitä vallankäytön muotoja saatavilla, silti heidän oletetaan ylläpitävän projektien saavutuksia yhteistyön päättymisen jälkeen. Lisäksi projekteissa toteutuu erilaisia ”avunantajien ansoja”, jotka myös heikentävät vaikuttavuutta. Jotta projektit saavuttaisivat kestäviä tuloksia, avunantajien tulisi luopua jossain määrin vallasta ja sitä kautta osin myös vastuullisuudesta. Tämä on liki mahdoton vaihtoehto, sillä molemmat ovat avunantajamaalle tärkeitä. Tutkimuksessa tuodaan esille, ettei ole yhtään sellaista toimijaa, jolla olisi sekä valtaa että motiivi tehdä muutoksia apujärjestelmän rakenteeseen. Tämä on merkittävä haaste tulevaisuuden kannalta sekä kehittyvien maiden aseman että apujärjestelmän uusiutumisen näkökulmista

European Union and the Developing Nations’ External Debt : EU-15’s Debt Policy, 1960-2008

This Master's Thesis defines the debt policy of the current European Union Member States towards the developing nations. Since no official policy for debt exists in the EU, it is defined to include debt practices (loans and debt relief in development cooperation) and debt within the EU development policy framework. This study (1) describes how the issue of external debt appears in the development policy framework, (2) compares EU Member States' given loans and debt relief to grants for the developing nations (1960s to the 2000s), and (3) measures the current orientation in ODA of each EU Member State between grant aid and loan aid using the Grant-Loan Index (GLI). Theoretical aspects include reasons for selecting between loans (Bouchet 1987) and grants (Odedokun 2004, O'Brien and Williams 2007), policy context of the EU (Van Reisen 2007) and the meaning of external debt in the set-up between the North and the South. In terms of history, the events and impact of the colonial period (where loans have originated) are overviewed and compared in light of today's policies. Development assistance statistics are derived from the OECD DAC statistics portal and EU development policy framework documents from the EU portal. Methodologically, the structure of this study is from policy analysis (Barrien 1999, Hill 2008, Berndtson 2008), but it has been modified to fit the needs of studying a non-official policy. EU Member States are divided into three groups by Carbone (2007a); the Big-3, Northern and Southern donors, based on common development assistance characteristics. The Grant-Loan Index is used to compare Carbone's model, which measures quality of aid, to the GLI measuring the structure of aid. Results indicate that EU-15 countries (active in debt practices) differ in terms of timing, stability and equality of debt practices in the long-term (1960s to the 2000s). In terms of current practices, (2000-2008), it is noted that there lies a disparity between the actual practices and the way in which external debt is represented in the development policy framework; although debt practices form a relevant portion of total ODA practices for many EU-15 Member States, the issue itself plays a minor role in development policy documents. Carbone’s group division applies well to the Grant – Loan Index’s results, indicating that countries with similar development policy behaviour have similarities in debt policy behaviour, with one exception: Greece. On the basis of this study, it is concluded that EU development policy framework content in terms of external debt and debt practices are not congruent. The understanding of this disparity between the policy outline and differences in long-term practices is relevant in both; reaching the UN’s Millennium Development Goals, and in the actual process of developing development aid.Tämä Pro Gradu -työ selvittää millainen on nykyisten EU-maiden velkapolitiikka kehittyviä maita kohtaan. Tarkastelussa on nykytilanne ja pidemmän aikavälin muutos. Virallista velkapolitiikkaa ei ole linjattu EU:ssa ja se määritellään tässä tutkimuksessa erikseen EU-maiden velkatoimien (lainat ja velkahelpotukset kehitysyhteistyössä) ja kehityspolitiikan linjausten sisällön muodostamaksi kokonaisuudeksi. Tutkimuksessa selvitetään (1) miten kehitysmaiden ulkomaanvelka esiintyy EU:n nykyisen kehityspolitiikan linjauksissa, (2) vertaillaan EU-maiden eroja annetun laina-avun ja velkahelpotusten määrää lahja-apuun (1960–2008) sekä (3) muodostetaan 'Lahja-Velka Indeksi', joka mittaa EU-maiden nykyisiä eroja kehitysavun orientaatiossa laina-avun ja lahja-avun suhteen (2000–2008). Käsitelty teoria pohjautuu lainojen (Bouchet 1987) ja lahja-avun antamisen (Odedokun 2004, O’Brien & Williams 2007) problematiikkaan, EU:n politiikkakontekstin kuvaamiseen (van Reisen 2007) ja ulkomaanvelan merkityksen analysointiin 'Pohjoisen' ja 'Etelän' välisenä haasteena. Historiaosiossa esitellään lainanannon alkuperää (Duignan & Gann 1971) ja arvioidaan siirtomaa-aikakauden tapahtumia ja niiden merkitystä nykyisessä velkapolitiikassa. Tilastollinen aineisto on OECD:n DAC:n tilastoportaalista, EU:n kehityspolitiikan linjauksia koskevat dokumentit EU:n verkkoportaalista. Tutkimuksen rakenne noudattaa policy-analyysia (Barrien 1999, Hill 2008, Berndtson 2008), mutta sitä on muokattu tukemaan epävirallisen politiikan tutkimusta. EU-maat jaetaan tarkastelussa Carbonen (2007a) mukaan ryhmiin ('3 suurta', 'pohjoiset' ja 'eteläiset'), jotka pohjautuivat yhteneviin kehityspolitiikan piirteisiin. Lahja-Velka Indeksin avulla vertaillaan, miten Carbonen kehitysavun laatua mittaava malli suhteutuu ryhmäjaon osalta kehitysavun rakennetta mittaavan indeksin tuloksiin. Tutkimustulosten mukaan EU-15 maat (joilla velkatoimia on ollut) eroavat velkatoimien osalta pidemmällä aikavälillä ajoituksen, vakauden sekä tasapuolisuuden suhteen. Nykytoimien ja voimassa olevien kehityspolitiikan linjausten välillä todetaan vallitsevan epäsuhta; vaikka velkatoimet muodostavat merkittävän osan useiden EU-maiden kehityspoliittista toimista, niiden rooli ja osuus kehityspolitiikan linjauksissa on marginaalinen. Carbonen ryhmäjaon todetaan soveltuvan myös tähän aineistoon; pohjoiset donormaat ovat oletetusti apuorientoituneita, '3 suurta' velka- ja apuorientoituneita ja eteläiset maat pääasiassa velkaorientoituneita, poikkeuksena Kreikka. Tutkimuksen perusteella todetaan, että EU:n velkapolitiikan linjaukset ja viralliset toimet eivät nykyisellään ole mittakaavaltaan yhteensopivia. Tämän epäsuhdan ja velkapoliittisten toimien erojen ymmärtäminen on tärkeää kehitysyhteistyön tavoitteiden saavuttamisen kannalta, sekä itse kehitysyhteistyöjärjestelmän kehittämisen näkökulmasta

Selvitys alueellisista maahanmuuttostrategioista

MDI Public Oy toteutti syksyllä 2021 työ- ja elinkeinoministeriön ja Sitran toimeksiannosta selvityksen alueellisista maahanmuuttostrategioista. Selvityksessä tarkasteltiin ensinnäkin sitä, onko maakunnissa linjattu maahanmuuttopoliittisia linjauksia ja millä tarkkuudella. Noin puolessa maakunnista oli joko laadittu tai laadinnassa maakunnallinen maahanmuutto-ohjelma. Lakisääteisiä kotouttamisohjelmia on tehty kuntatasoisten lisäksi seutukunnallisesti ja maakunnallisesti. Maahanmuutto-ohjelmissa ja kotouttamisohjelmissa on usein huomioitu koulutus- ja työperäinen maahanmuutto omana teemanaan. Toisena tehtävänä oli selvittää, onko maahanmuuttopolitiikka linkitetty muuhun maakunnalliseen strategiseen kehittämistyöhön. Kaikissa vuosien 2022–2025 maakuntaohjelmissa on kirjattu tavoitteeksi maahanmuuttajien kotoutumisen tukeminen sekä koulutus- ja työperäisen maahanmuuton edistäminen. Talent Boost -toimenpideohjelman myötä maakunnissa on huomioitu kansainvälisten osaajien houkuttelu ja asettautuminen. Selvityksessä kartoitettiin myös sitä, onko koulutus- ja työperäinen maahanmuutto nivottu osaksi erilaisia elinvoimastrategioita tai muita suunnitelmia. Koulutus- ja työperäinen maahanmuutto on huomioitu kaikkien ELY-keskusten sekä korkeakoulujen tulossopimuksissa, mutta eroa siinä, miten laajasti kirjaukset on tehty. Talent Boost -toiminta ja siitä rahoitettavat hankkeet näkyvät samoin vaihtelevasti maakuntien strategioissa ja suunnitelmissa

Ammatinvalinta- ja uraohjauksesta onnistumisiin : Elinikäisen ohjauksen kehittämistutkimuksen loppuraportti

Tutkimuksen kohteena oli elinikäistä ohjausta ja urasuunnittelua tukevien TE-hallinnon palveluiden saatavuuden, laadun ja vaikuttavuuden selvittäminen. Tutkimuksessa tehtiin asiantuntijahaastatteluita (n=26) ja kyselytutkimus 4:lle kohderyhmälle: TE-toimiston psykologit (n=114), asiantuntijat (n=303, johto & esimiehet (n=26) ja ammatinvalinta- ja uraohjauksen asiakkaat (n=4224). Lisäksi tarkasteltiin tilastoja. Psykologien tarjoama ohjaustyö on tutkimuksen perusteella koettu toimivaksi ja hyödylliseksi kokonaisuudeksi. Tyytyväisimpiä ohjausprosessiin ovat he, jotka ovat prosessin aikana löytäneet ratkaisun tilanteeseensa ja he, jotka olivat saaneet ohjausta enemmän. Palvelu ei kuitenkaan ole täysin tasalaatuinen eivätkä kaikki kokeneet saaneensa palvelusta hyötyä. Yleisin kritiikin aihe oli ohjauksen liiallinen suurpiirteisyys. Ohjausprosessiin osallistuneilla asiakkailla on tapahtunut paljon siirtymiä joko töihin, opintoihin tai palveluihin ja myös työttömien määrä on pienentynyt. Palvelun kehittämistoimenpiteiksi ehdotetaan palvelun täsmällisempää kohdentamista, resurssien ja alueellisen tasa-arvon lisäämistä, moniammatillisen yhteistyön lisäämistä, jonojen purkua esim. ryhmäinfoilla, verkkomateriaalien laajentamista, sopivien työtilojen saatavuuden parantamista, psykologityön seurannan kehittämistä, ulkomaalaisten asiakkaiden määrän lisäämistä palvelussa, URA-järjestelmän kehittämistä, psykologien ammatillisen kehittymisen tukemista ja palvelun näkyvämpää mainostamista. Työ- ja elinkeinoministeriön yhteyshenkilö: Anna Toni, anna.toni(at)tem.fi, puh. +358 295 047 20

Selvitys työllisyyden parantamiseksi toteutettujen lyhytkestoisten koulutusten vaikuttavuudesta

Selvityksen tavoitteena oli muodostaa kattava kokonaiskuva vuosina 2017–2020 toteutettujen työ- ja elinkeinoministeriön ja opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittamien lyhytkestoisten koulutusten tai muuntokoulutusten toteutuksen onnistuneisuudesta sekä vaikuttavuudesta. Hankkeilla on pyritty vastaamaan koulutusten kohdealojen työvoimapulaan kehittämällä koulutusten kohderyhmien osaamista suhteessa työnantajien osaamistarpeisiin. Selvityksessä tarkasteltiin 14 koulutushanketta, joita olivat TEM:n työvoimakoulutuksena toteutetut uuteen korkeakoulututkintoon johtavat muuntokoulutukset jo korkeakoulututkinnon suorittaneille henkilöille (6 kpl) sekä OKM:n osaajapulaan vastaamiseen tähtäävät korkeakoulututkintoon johtavat koulutushankkeet, erikoistumiskoulutukset ja tutkintojen osista muodostuvat koulutuskokonaisuudet (8 kpl). Koulutushankkeiden toteutus on ollut pääosin onnistunutta ja koulutus on koettu laadukkaaksi ja hyödylliseksi. Toteutuksen kehittämiskohteet liittyvät mm. opiskelijavalintojen onnistuneisuuteen, ohjauksen ja tuen riittävyyteen, opetuksen toteutuksen vielä vahvempaan räätälöintiin opiskelijakohtaisesti sekä työnantajien sitouttamiseen vahvemmin koulutushankkeisiin. Osassa hankkeista on kyetty vastaamaan opiskelijavolyymin puitteissa työvoimatarpeisiin kohdealoilla. Sen sijaan osassa koulutuksista tutkinnon suorittamiseen määräajassa on liittynyt haasteita. Lisäksi osa koulutuksista on edelleen kesken ja niiden mahdollisia työllisyysvaikutuksia ei ole vielä laajasti syntynyt. Koulutusten vaikutukset näkyvät nykytilanteessa parhaiten koulutuksen kohderyhmien osaamisen osuvuuden paranemisena suhteessa osaamistarpeisiin sekä työllistymisen mahdollisuuksien parantumisena kohdealoille. Lisäksi koulutuksen järjestäjät ovat saaneet oppeja lyhytkestoisten koulutusten järjestämisestä. Hanketoiminnan jatkuminen on nähty selvityksen tulosten pohjalta tarpeelliseksi. Selvityksessä tuotettiin kehittämisehdotuksia koulutustoiminnan jatkoa ja toteutuksen kehittämistarpeita ajatellen. TEM:n yhteyshenkilö: johtava asiantuntija Janne Savolaine

Sopimuksellisuus alue- ja kaupunkikehittämisessä

Selvityksessä tarkastellaan sopimuksellisuuden nykytilaa ja kehittämistä valtion ja alueiden sekä kaupunkien välillä. Sopimuksellisuus on tuloksellinen, mutta myös raskas ja monimutkainen yhteistyön muoto. Näin ollen sopimusten ei katsota voivan resurssien puolesta muodostaa aluekehittämisen yhteistyön ydintä. Sopimuksia tulee kehittää kumppanuuden alueellisesti kohdennettuina erityistoimenpiteinä. Niiden vaikuttavuutta, strategisuutta, arviointia ja mittarointia tulee myös kehittää. Valtion ja suurten kaupunkiseutujen ekosysteemisopimukset sekä MAL-sopimukset ovat vaikuttavimmat ja pisimmälle jalostuneet sopimukset. Etenkin MAL-sopimuksilla, mutta myös ekosysteemisopimuksilla, on vahva mielikuva-asema 'aitoina sopimuksina'. Ulosjäänti näistä sopimuksista koetaan suurena haasteena. Muut työkalut ja yhteistyön muodot jäävät nykyisellään näiden sopimusten varjoon. Laventamisen sijaan tulee syventää ja tehdä tunnetuksi muita mahdollisuuksia. Sopimuksellisuuden merkittävyys ja vaikuttavuus pohjautuvat toimenpiteiden räätälöintiin ja alueelliseen kohdentamiseen. Valtion tulee syventää laajempaa kumppanuuspolitiikkaa ja tasaveroista vuorovaikutusta alueiden kanssa sekä viestiä erilaisista vaihtoehdoista ja niiden vaikuttavuudesta. Sopimusten tulee säilyä yhteistyön keinovalikoimassa, mutta niitä ei ole syytä mieltää yleiseksi ja kaikkiin tilanteisiin soveltuvaksi työkaluksi

Siltasopimusten toimintamallin arviointi

Selvityksessä tarkasteltiin siltasopimusten toimintamallia, prosessia ja vaikutuksia sekä määriteltiin kriteerejä aluevalinnoille. Siltasopimuksia on tehty Lounais-Suomessa, Pirkanmaalla, Kainuussa ja Pohjos-Savossa. Menetelminä käytettiin aineistoanalyysiä, asiantuntijahaastatteluita, kyselyitä, tilastollista tarkastelua ja työpajatyöskentelyä. Siltasopimuksilla on ollut paljon myönteisiä vaikutuksia, kuten yhteistyön tiivistyminen valtioneuvoston ja alueiden välillä. Hankkeista suurin osa on keskittynyt saavutettavuuteen, koulutukseen ja työvoiman saatavuuteen eli tavoitteisiin nähden oikeanlaisiin asioihin. Tilastollisesti työvoiman saatavuus on Lounais-Suomessa parantunut, työttömiä on työllistynyt odotettua enemmän ja myös rekrytointiongelmat vähentyneet. Ehdotetaan siltasopimusten tarkempaa rajaamista, alueiden ja valtion roolien sekä vastuiden selkeää määrittelyä, keskeisten tavoitteiden listausta alueittain, seurantamittareiden kehittämistä ja tarkastelua 6 kk välein. Lisäksi ehdotetaan rahoituskokonaisuuden selkeyttämistä ja korvamerkityn rahan maksamista siltasopimuskokonaisuuden toteuttamiseen ja siltasopimusmallin rakentamista siten, että se motivoi alueita kehittämiseen ja yhteistyöhön toisten alueiden kanssa. Mallia suositellaan jatkettavaksi sekä positiivisen ja negatiivisen rakennemuutoksen alueilla. Aluevalinnat suositellaan tehtäväksi työllisyyteen liittyvien tilastojen vertailulla maakunnittain, huomioiden avointen työpaikkojen määrä, kohtaanto ja rekrytointivaikeuksia kokevien yritysten määrä. Työ- ja elinkeinoministeriön yhdyshenkilö: Pirkko Jukka, puh. +358 295 048 98

Asunnottomuusohjelmien arviointi : Ohjelmista asunnottomuustyön vakiinnuttamiseen

Ympäristöministeriön teettämässä kolmen asunnottomuusohjelman (PAAVO I, PAAVO II ja AUNE) arvioinnissa selvitettiin, miten ohjelmien tavoitteet on saavutettu, mitä panostuksia ja toimia valtio, kunnat ja järjestöt ovat tehneet sekä miten toimivia ja vaikuttavia käytetyt keinot olleet asunnottomuuden vähentämisessä ja ehkäisemisessä. Aineistona käytettiin kirjallisia aineistoja, kyselyä, haastatteluja ja työpajatyöskentelyä. Asunnottomuusilmiö on muuttunut ohjelmien aikana niin, että asunnottomuusriski koskee aiempaa laajempia ihmisryhmiä ja liittyy yhä enemmän taloudellisiin ongelmiin, kuten ylivelkaantumiseen ja kohdistuu erityisesti syrjäytymisvaarassa oleviin nuoriin. Siksi sosiaali- ja terveyssektorin panos asunnottomuuden ennaltaehkäisyssä on erityisen tärkeä. Arvioinnin mukaan kuntien tulee lisätä asunnottomien ja asunnottomuusriskissä olevien neuvontaa peruspalveluissa ja erilaisissa neuvontapisteissä. Asunto ensin -periaatetta tulee kehittää edelleen ja levittää koko maahan, etenkin sosiaalipalvelujen ja tuen osalta. Asunnottomuusohjelmien aikana kehittyneet suurimpien kaupunkien asunnottomuustyön yhteistyömuodot ja suunnitelmallinen toiminta tulee ottaa pysyväksi toiminnaksi. Arvioinnin perusteella näyttää siltä, että asunnottomuuden ehkäisy ja poistaminen eivät ole vakiintuneet riittävästi kuntien toimintaan. Sen vuoksi alkavalla hallituskaudella ehdotetaan toteutettavaksi valtakunnallinen kuntien asunnottomuustyön vakiinnuttamishanke, jota hallinnoisivat THL ja ARA yhteistyössä, ja johon osallistuisivat keskeiset ministeriöt ja muut yhteistyötahot. Hankkeessa ohjattaisiin kuntia tulosperusteisesti asunnottomuustyön juurruttamiseen. Lisäksi mahdollisesti käynnistettävässä asuntopoliittisessa ohjelmassa tulee huomioida myös asunnottomuuden ehkäisyn edellyttämä asuntotuotanto sekä ottaa asunnottomuuden ehkäisy osaksi syrjäytymisen tai vastaavia valtakunnallisia ohjelmia. Asunnottomuuden ennaltaehkäisy tulee huomioida myös osana yhteiskunnallisten päätösten sosiaalisten vaikutusten arviointia

Työttömien määräaikaishaastattelujen arviointi

Määräaikaishaastattelut tehostavat työnhakija-asiakkaan palveluihin ohjautumista, edistävät aktivoitumista ja avoimille työmarkkinoille työllistymistä. Haastatteluja tarvitaan myös jatkossa, mutta niiden tekeminen kaikille asiakkaille kolmen kuukauden välein ei kuitenkaan ole toimiva ja kustannustehokas ratkaisu. Tutkimuksen kehittämisehdotukset koskevat mm. sähköisten järjestelmien parempaa hyödyntämistä ja rutiinitoimien automatisointia, asiakkaan osallisuuden ja omavastuun lisäämistä sekä TE-toimiston asiantuntijoiden ja asiakkaiden välisen kommunikoinnin ja vuorovaikutuksen lisäämistä. Pääehdotus on kuitenkin se, että haastatteluja ei tule toteuttaa kaikille asiakkaille samaan kolmen kuukauden tahtiin, vaan nykyistä kohdennetummin asiakkaan palvelutarve huomioiden

Näkymiä tulevaan kasvupalvelumarkkinaan : Tutkimus yksityisistä palveluntuottajista kasvupalvelujen tuottajina

Tutkimuksen tavoitteena on selvittää Suomen palvelumarkkinoiden tilannetta tulevien kasvupalvelujen näkökulmasta ja palveluntarjoajien mahdollisuuksia tarjota uudenlaisia palvelukonsepteja. Tarkoituksena on selvittää eri toimijoiden valmiuksia ja mahdollisuuksia toimia tulevien kasvupalvelujen tuottajina. Tutkimuksen päähavainto on, että kasvupalvelu-uudistuksen sisältö ja mahdollisuudet tunnetaan palveluntarjoajien keskuudessa huonosti. Maakuntien palveluhankintoihin ja markkinoiden syntyyn liittyy epävarmuuksia, mikä tekee markkinoiden ja liiketoimintamahdollisuuksien tunnistamisesta vaikeaa. Kasvupalvelumarkkinat kiinnostavat palveluntarjoajia. Samalla kun kiinnostus kasvupalveluita kohtaan on suurta, tietämys kasvupalveluista ja niiden luomista mahdollisuuksista on suhteellisen vähäistä. Kysely potentiaalisille kasvupalveluntuottajille antaa hyvin positiivisen kuvan potentiaalisten kasvupalveluntuottajien halukkuudesta ja kyvystä toimia tulevilla kasvupalvelumarkkinoilla. Oletettavaa on kuitenkin, että vain osa halukkaista kasvupalveluntuottajista tulee toimimaan kasvupalvelujen tuottajina tulevissa maakunnissa. Kasvupalvelut eivät ole palvelutuottajien liiketoiminnan näkökulmasta yksi yhtenäinen markkina. Palkkiomallit ja palkkiohinta ovat keskeisiä elementtejä ja ajureita uuden liiketoiminnan ja kasvupalvelumarkkinoiden synnyttämisessä. Tulevien kasvupalvelumarkkinoiden luomisen näkökulmasta on oleellista tunnistaa periaatteet sille, mistä elementeistä tulospalkkioperusteisen mallin ja palvelujen hinnoittelun tulisi koostua